Kaivoskylää kohti

Kuulin Haton huutavan tulevansa perässä. En vastannut mitään vaan jatkoin kävelyäni. Hetken käveltyäni näin sen pienen idyllisen majatalon, mutta kuulin Mikaelin huutavan takaani:
-Mistä sinä tunnet Haton?
Pysähdyin paikalleni. Katsoin hetken maahan vaiti, kunnes vastasin:
-En minä häntä tunne.
Jatkoin matkaani kohti majatalon ovea. Avasin oven ja astuin sisään. Majatalossa tuoksui viherminttu, kuten viime kerrallakin. Kävelin pienen puisen pöydän ääreen ja jäin odottamaan Hatoa. Ikkunasta saatoin nähdä, kuinka Drewolf käveli hermostuneesti ympyrää pihalla, jättäen suuret tassun jälkensä lumeen.

Minun ei tarvinnut kulkea talojen päällä pitkää matkaa, kun Kasai rupesi haukkumaan huomattuaan hienomman majatalon edessä suden, josta se ilmeisesti oli päättänyt tehdä ystävänsä. Kierähdin viimeisen talon harjakatolta sulavalla voltilla alas - pöllähtäen takamukselleni lumikasaan. "Pöh... Tuota pitää vielä harjoitella." Pudistelin lunta housuiltani ja katselin pientä, joskin tyylikästä rakennusta. Ehkä liian hienoa minulle, mutta ainakin ensi yö nukuttaisiin puhtaissa lakanoissa. Astuin majatalon ovesta sisään. Dreligerin menopelin ympärillä liehakoiva Kasai empi hetken, mutta seurasi kuitenkin minua sisään.
Tämä majatalo oli aivan erilainen kuin mikään aikaisemmin näkemäni (tosin en ollut montaa majataloa nähnytkään sisältä). Vankkaa lattiaa koristivat villamatot, vanhoja tuoppeja ei lojunut pöydillä ja nurkassa luuttuniekka esitti surumielistä kappalettaan. Tiskin takana seinällä komeili harmaa, täytetty sudenpää. Katseltuani tämän hetken ympärilleni näin Dreligerin ikkunan vieressä. Ei kai tämä ollut nähnyt äskeistä laskeutumistani? Axelkin näkyi jostain kumman syystä olevan täällä lappamassa herkullisen näköistä ruokaa suuhunsa. Missä vaiheessa ja miksi se tänne oli tullut? Ja mitä Dreligerkin minusta täällä halusi? Mikä ihme kaikkia miehiä oikein vaivasi?!
En tiennyt, mitä minun pitäisi seuraavaksi tehdä. Kenenkään pojista seuraan istuminen olisi tuntunut typerältä, kiusalliseltakin. Siispä käytännön asiat ensin! Menin kysymään tiskiltä, olisiko talossa vapaita huoneita. Mutta kas kummaa, tason takana ei näkynyt ketään! Kilautin tiskillä olevaa kelloa. Samassa tiskin alta kuului kohtuullinen kumahdus ja suunnilleen minun ikäiseni tyttö pomppasi sieltä pystyyn päätään pidellen. Tytöllä oli punainen esiliina ja lähes valkea lyhyt tukka.
"Päivää, anteeksi, tuota.. Mitä saisi olla? Tai siis-"
"Hei, öö, huonetta minä vain", sanoin itsekin yllätyksestä hämmentyneenä.
Tyttö otti esiliinantaskustaan pienen kirjasen, jota alkoi vimmatusti selata. "Hetki pieni... Kyllä! Huone on... Numero 12! Ei kun siis 13. Vapaana siis. Otatteko sen, neiti? Nimi tuohon, kiitos."
Raapustin puumerkkini tuohon pieneen kirjaseen tytön antamalla sulkakynällä ja naurahdin. "Ällös suotta teitittele. Olen ikäisesi, luulen, enkä ole mikään hieno leidi, tavallinen luostarisoturi vain, kuten vaatteistakin näkee." Ojensin kirjan ja kynän takaisin tytölle, otin vastaan pienen rauta-avaimen ja lähdin etsimään huonetta numero 13. "Nähdään kai taas", sanoin vielä. Tyttö hymyili ujosti takaisin. Ystävällisen oloinen tyyppi, vähän kömpelö vain. Mutta viaton, kun ei saanut hälytyskellojani soimaan.

Axel oli syönyt ruuan loppuun. Pienikokoinen palvelia tyttö käveli hänen luokseen.
"Oo... Oletteko jo syöneet herra? Sallikaa minun viedä astianne" Tyttö otti astiat mutta pudotti viinilasin. Se putosi kovalle puulaittialle ja särkyi. "Voi voi voi! Antakaa anteeksi, Oli hieman kömpelö, Korvaa kaiken vai... siis.. eikun... Öö.. lasku.... ei kun maksoit jo... Anteeksi!" Tyttö melkein huuhdatti ja lähti etsimään kihveliä. Axel kohautti olkiaan ja hyppäsi lasin sirujen yli. Sitten paikan omistaja tuli hänen luokseen.

"Oletteko te Axel Fereu?"

"Kyllä mistä te...?"

"Kirje Kensekan esikunnasta"

"Mutta, mistä te..."

"Olen mukana, Taistelen rinnallanne Fusekain ja kuninkaan hirmuvaltaa vastaan, TEidän miehet ovat houkutelleet jo kymmeniä, ellei jopa satoja muukaan yhteiseen taistoon. Kensekaan on perustettu pääesikunta ja Lovanesiin ja pariin muuhun kylään sivu esikunta, Minut, kuten muittenkin kylien viestintämiehet on käsketty pitää teidät ajan tasalla jos ilmestytte"

Axel ja baarinomistaja siirtyivät kauemmaksi.

"Paljonko meitä on, Ovatko Fusekai ja kuningas saaneet vihjeitä, Mitä meillä on ja minkälainen orgaanisaatio meillä on, Haluan tietää kaikki mitä on tapahtunut lähtöni jälkeen?"

"Arvioisin että meitä on jo hyvällä tuurilla muutamia satoja ympäri valtakuntaa, Eniten Guresun eteläosissa, Fusekai ja Kuningas ovat varmasti saaneet tietää jotakin mutta sodan keskellä eivöt ole voineet tehdä paljoakaan, Muutaman karran olemme joutuneet tappeluun, Meillä on käytössä n, 100-150 koulutettua ja varustettua sotilasta. Kuten jo sanoin Kensekkaan on perusttettu pääesikunta ja sitä johtaa väli aikaisesti Kensekan kylän päällikkö, Lisäksi meillä on pienempiä esikuntia Lovanesissa, Sagocripitsissä, Grabnetissa, täällä ja Rokuhavissa. Ne jotka eivät ole sotilaita ovat viestimiehiä jotka pitävät yhteyttä esikuntien välillä. Tai kirjureita, johtajia jne. Vastarinta liikeellä on tällä hetkellä satoja pacoja ja lisää tulee kassaan. Lisäksi meillä on paljon erillaisia varusteita ja raaka-aineita. Loput ovat kirjeissä, Ne lähettävät Kensekasta yhden sotapäällikön puhumaan kansasi illalla"

Sitten hän kätteli Axelia.

"Vaikka et vielä johda tätä takapajulaa niin minulle olet jo Keisari"

Sitten baarimikko poistui.

------

Axel katsoi kirjeitä. Luettuaan hän raivostui ja oli repiä ne. Sitten hän käveli Haton luo ja veti hänet syrjempään (Väksin) ja puhui hiljaisella raivostuneella äänellä.

"Kuuleppas, Sinun kuninkaasi on kuulema hirttänyt lapsuuteni parhaan ystävän ja pakkolunastanut minun isäni maat, Rakentavat kuulema siihen kuulema jonkun SAATANAN tukikohdan". Hän painotti kirosanaa.

"Eikä siinä kaikki" Axel heristeli kirjeitä.

"Hän on kuulema vanhuuden höperöisenä tehnyt selvän virheen sotatantereella, Sen lisäksi että 300 sotilasta kuoli nälkään, niin samalla kuoli viereisen kylän 500 siviiliä, Sitten sen kuninkaan "iso" poika löi kuoliaaksi jonkun tyttären kosian joka tuli rakkauden humalassa hänen luokseensa keski yöllä"

Axel hymyili hieman

"Jos et usko niin minä sain pitäviä todisteita, Ei ihme että Fusekain vallankaappaus onnistui, Hän on suorastaan lempeä verrattuna siihen satavuotiaiseen ukonrähjään joka antoi niitten 800 henken kuolla nälkään ja kylmyyyteen tyhmyyttään"

(Jos sopii Hato niin kirjoita sanomalehteen taistelusta jossa Kuningas vanhuuden höperöisenä teki kyseisen taistelu virheen, Tai lehdistöhän voi yrittää piilottaaa sitä viestiä)

Mikael käveli Axelin luo ja kysyi mikä tuo kirje on.

//Jouduimme hyppäämään yhden pelaajan yli, jotta peli saataisiin kulkemaan.//

9...10...11... Ah, tuossa! Löysin huoneeni oven kapean käytävän oikealta puolen hetken haeskelun jälkeen. Yö oli ollut uuvuttava, ja tekisi hyvää asettua aloilleen vähäksi aikaa. Voisin jopa nukkua hetken, ja sitten... Kenties tutustun paremmin tähän kylään.
Juuri kun olin työntämässä avainta lukkoon, kuulin takaani kiihtyneitä askelia. Käännähdin nopeasti ympäri, mutta hurjistunut Axel ehti vetää minut seinää vasten. Kuuntelin hänen sylkevän vihaansa, kunnes viimein sain tarpeekseni.
"Kuule sinäkin", vastasin samanlaiseen äänensävyyn, "luulisi tuollaisen... kapisen maanpetturin tietävän, että sodassa on joskus tehtävä uhrauksia." Kasai murisi Axelin takana, ja annoin sille kädelläni salaisen merkin. Kettu loikkasi terävin hampain kohti miehen takalistoa. Riuhtaisin itseni irti hänen otteestaan ja ryntäsin käytävältä kohti aulaa. Viime kädessä pysähdyin katsomaan taakseni ja tokaisin vielä: "Tenga on muuten vasta kuusikymmentäviisi."
Juoksin aulan läpi heittäen avaimen hämmentyneelle tytölle, ja siitä kadulle Kasai perässäni. Tajusin, että minun täytyisi lähteä heti. Olen hukannut jo liikaa aikaa. Axel voi olla vaarallinen mies, ja ties mitä hän keksii kuninkaan pään menoksi. Mutta miten pääsen nopeasti Lehtoon? Matka kestää jalan aivan liian kauan...
Kävelin mietteissäni pitkin katua. Pian huomasin varjon liikahtavan takanani. Katsahdin takavasemmalle kahden talon väliseen pimeään käytävään. Sieltä tynnyrin takaa minulle viittoi hento käsi. Asetin käteni miekan kahvalle ja astuin kujan suulle varuillani. Esiin nousi kuitenkin vain se kömpelö tyttö, jonka olin tavannut majatalossa. "Seuraa minua, hiljaa", hän kuiskasi kiihtyneenä.
Hiippailin tytön perässä useamman kujan halki tietämättä, mitä odottaa. Yllätyin, kun vastassamme oli lopulta kylän ulkopuolelle aukeava portti. Porttiin oli sidottuna ruskea, vahvajalkainen poni.
"Olet Tengan kannattaja, eikö niin?" tyttö kuiskasi kiihkeästi.
"Kyllä, mutta mitä... Miten..."
"Olin siivoamassa, kun kuulin sinun ja sen miehen keskustelun. Ota Miner ja ratsasta nopeasti varoittamaan kuningasta! Olen kuullut isäni suunnittelevan jotain hänen pään menokseen muiden kanssa... En ehdi selittää! Pyydän, mene! Minä en voi..."
Edelleen hämilläni, mutta hyvin onnellisena, puristin tytön kättä kaksin käsin. "Kiitos, kiitos sinulle! Menen heti. Lupaan, en unohda tätä." Nousin satulaan, poni oli minulle juuri sopivan kokoinen. Kasaikin yritti hypätä kyytiin. Silloin raudikko säikähti ja oli pillastua, Kasain lentäessä pelästyneenä roskakasaan. Selvästikään poni ei sallisi kettua selkäänsä. Nieleksin muutamia kyyneliä tajutessani tämän.
"Kuule... Ehkä on parempi, että sinä pidät huolta ystävästäni jonkin aikaa. Käyhän se, tuota... mikä olikaan nimesi?"
"Ilman muuta! Piilotan ketun isältäni, kukaan ei löydä sitä. Olen Marie."
"Hyvä. Minua voit kutsua Hatoksi."
Käännyin vielä Kasain puoleen ja kuiskasin sille: "Sori, ystävä. En voi ottaa sinua mukaan. Lupaan, että haen sinut niin pian kuin mahdollista. Kun maassa on taas rauha, lähdemme yhdessä takaisin kotiin. Ole kiltti Marielle sillä aikaa." Kasai nyökkäsi häntä jalkojen välissä. Tiesin sen ymmärtävän minua.
Viimein kannustin Minerin laukkaan ja ohjasin sen luoteeseen kohti määränpäätäni. Heilautin vielä kättä Marielle ja Kasaille taakseni katsomatta. Mielessä vilahti Dreliger, jolle en ollut kertonut mitään. Toisaalta, mitä hänelle kuului, minne olin menossa? Tiesinkö itsekään? Kartta oli tainnut kadota jonnekin. Poni oli odotettua nopeampi...

"AI HELEVETIN ROTTA!!!" Axel huusi kun pienen ketun terävät hampaat upposivat hänen nahkaansa. Tässä välissä ote Hatosta irtosi ja hän juoksi pois. Vasta kun Axel tajusi tämän niin Hato oli jo ulkona majatalosta. Axel tarttui kettua hännästä ja heitti sen seinään. Kettu ulvahti hieman ja jäi pyörtyneenä maahan. Ties vaikka siltä oli luitakin katkennut. Axel rynnisti alas majatalon isännän luo. "Suunnitelman muutos, Minun täytyy päästä välittömästi Kensekan pääesikuntaan!". "Voit lainata viestimiehen hevosen, Viljasiilosta vasemmalle". Axel kiitti häntä ja sanoi vielä, "Eläköön vallankumous" ja isäntä vastasi siihen samallatavalla.

Axel rynnisti ulos majatalosta ja juoksi viljasiilon luo. Hän kääntyi vasemmalle ja siellä oli pieni talon rähmä jonka pihalla oli kaksi hevosta. Nuori maanviljeliä katsoi Axelia. "Oletteko te Axel Fereu? Olen odottanut näkeväni teidät jo kauan! Haluatteko lähettää viestin? Vosiitteko parantaa meidän maanviljelioitten asemaan? Kannatan te...". "Ei nyt! Tarvitsen hevosen" Axel sanoi hengästyneenä. "Ota kumpi tahansa".

Tämän jälkeen Axel lähti täyttä laukaa kohti Kensekkaa.

Mikael huomasi Axelin lähtevän kensekaa kohti. Ja Mikael vuokrasi hevosen ja lähti Axelin perään.