Uusi ystävä Sago Scriptistä

Katsoin, kuinka lisää sotilaita juoksi toisen nurkan takaa. Painoin käteni otsaani ja huokaisin syvään: -Taas sitä mentiin... Laskeuduin hiljakseen Drewolfin selästä alas ja vedin miekkani Huotrasta hitaasti, samalla kävellen hitaasti päälle ryntäävää sotilasjoukkoa kohti. Laskin miekan terän maahan, johon syntyi uraa miekan jälkivanassa. Sotilaiden ollessa vain muutaman metrin päässä, otin vasempaan käteeni jälleen puukon. Käännyin vasen kylki sotilaita päin ja käänsin sen pian takaisin samalla, kun heilautin miekan voimakkaalla liikkeellä ensimmäistä sotilasta kaulaan, katkaisten sen. Nopealla liikkeellä torjuin seuraavan sotilaan iskun ja iskin puukon tämän rintakehään. Mies lyhistyi maahan ja jäi haukkomaan henkeään. -Saat odottaa tuskissasi siihen asti, että loputkin on tapettu, sanoin sotilaalle, viiltäen samalla seuraavalta vatsan auki, ohuesta rintapanssarista huolimatta. Katseeni hakeutui Drewolfiin, jonka seitsemän sotilasta keihäineen oli piirittänyt. Viilsin puukolla, yhden kimppuuni käyvien sotilaiden, kurkun auki ja hyppäsin lähimpään puuhun, kiiveten sitä vähän matkaa ylöspäin. Työnsin miekan huotraansa sekä puukon tuppeen ja otin selästäni jouseni sekä kaksi nuolta. Viritin nuolet niin, että ne osoittivat hieman erisuuntiin, ja suuntasin ne Drewolfia piirittäviin keihäsmiehiin. Kun olin varma osumisesta, päästin nuolista irti ja silmän räpäyksessä ne osuivat sotilaisiin. Toinen nuolista osui yhtä sotilaista alaselkään, lävistäen tämän maksan, ja toinen nuoli osui yhtä sotilaista niskaan. Sotilaat pysähtyivät hetkeksi katsomaan, mistä nuolet lensivät. Drewolf käytti tilaisuutensa hyväksi ja nappasi yhtä neljästä sotilaasta kyljestä, heittäen tämän toisen sotilaan päälle. Katsoin pidemmälle, kuinka joku sotilas ahdisti myös jonkun kyläläisen seinään vasten, kädessään miekka. Viritin jouseni uudestaan ja tähtäsin tätä sotilasta selkään. Kuului hiljainen viuhahdus, jonka jälkeen ilmoille kantautui tuskainen ja valittava huuto. Mies kaatui maahan ja kyläläinen pääsi juoksemaan pakoon. Alapuolellani näin muutaman sotilaan yrittävän kiivetä puuhun. Laitoin jousen takaisin selkääni ja laskeuduin hieman alaspäin. Vedin puukon tupesta ja iskin sen toisen sotilaan päähän, joka tippui maahan tömähtäen. Ennen kuin toinen sotilas ehti tajuamaan asiaa, hyppäsin alas puusta ja viilsin tälle puukolla selkään syvän haavan. Laskeuduin maahan pehmeästi kierähtäen. Puussa ollut mies, tippui oksiston läpi rytisten maahan. Nousin ylös polviltani ja vedin miekkani jälleen esiin. Muutama sotilas, jotka minut huomasivat, saivat pian voimakkaat iskut miekasta. Toista osuin kylkeen, kun taas toisen kanssa jouduin käymään hieman pidemmän kamppailun, jonka seurauksena lävistin miehen sydämen puuta vasten. Vedin miekan ulos miehen sydämestä ja katsoin viimeistä pihalla olevaa sotilasta, joka lähti pakoon. Otin jälleen puukkoni käteen ja heitin sen sotilasta kohti. Puukko osui miestä selkään ja mies pysähtyi, tippui polvilleen ja huusi liudan kirosanoja, jonka jälkeen hän kaatui maahan. Kävelin kylmenevän ruumiin luokse, ja vedin puukon tämän selästä. Pyyhin veriset puukkoni sekä miekkani terät tämän vaatteisiin. Kiersin kaikki ruumiit läpi ja otin nuoleni sotilaista takaisin, laittaen ne nuoliviineen takaisin. -Kuka siis lähtee kanssani jatkamaan matkaansa kohti Lumiylänköjen kaivoskylää, kysyin hieman huvittuneella ja pirteällä äänen sävyllä.

Axel huomasi että mies joka oli ollut häntä vastaan ei ollut heiveröinen vaan se kellautti kymmenkunta sotilasta. Axel viha kasvoi mutta juuri silloin talon takaa rynnisti uusi vihollispartio. Axel ei jäänyt miettimään vaan rynnisti niiden kimppuun ja pian veri roiskui ja sotilaat huusivat tuskasta. Axel oli niin vihainen että vaikka häneen osui miekkoja ja nuolia Axel vain puri hammasta ja tappoi heti seuraava joka tuli lähelle. Kun Axel hengähti talon takaa tuli taas uusi vihollispartio ja Axel rynni verinen miekka pystyssä niitten kimppuun..

Sotilaita tulvi paikalle yhä enemmän ja enemmän. Dreligerin seurassa tällaista näytti olevan joka päivä. Huhkin miekka kädessä tehdäkseni oman osani puolustautumisessa. Ihmisten tappaminen tuntui minusta väärältä, mutta mitä muuta oli tehtävissä?
Viimeinkin sotilaita lakkasi tulemasta lisää. Suurin osa kuoli, mutta osa lähelläni olevista sotilaista oli haavoittunut vain sen verran, että kykeni juuri ja juuri liikkumaan. Annoin heidän paeta nurkan taakse Dreligerin ja toisen miehen huomaamatta. Puolustuskyvyttömiä en voinut kylmäverisesti tappaa, se ei tullut kysymykseenkään. Minun oli päästettävä heidät menemään.
Käännyin katsomaan miehiä, jotka seisoivat keskellä veristä tannerta. 'Kuka siis lähtee kanssani jatkamaan matkaansa kohti Lumiylänköjen kaivoskylää?' Dreliger kysyi rennon oloisesti.
"Luulen, että minun on joka tapauksessa kuljettava solan läpi. Jos olet menossa sitä kautta, voin kulkea kanssasi," vastasin. Sitten käännyin toisen miehen puoleen, joka oli yltä päältä veressä.
"Sinähän olet haavoittunut! Noille vammoille on kyllä tehtävä jotain. Mutta - mikä onkaan nimesi?"

Kävelin Drewolfin luokse ja otin satulalaukusta siderullan. Heitin siteen miehelle ja sanoin: -Parempi, jos lähdet mukaamme. Et selviäisi haavoittuneena välttämättä edes yhdestä sotilaasta saati sitten kokonaisesta partiosta. Lähdin Drewolfin kanssa kävelemään kohti pohjoista ja sanoin samalla Hatolle: -Kuljemme solan läpi.

Axel otti kiinni sideharsosta jonka tuntematon mies oli heittänyt hänelle ja alkoi kääriä pahiten haavoittuneita kohtia. "Nimeni on Axel ja tulen Kensekasta" Axel aloitti. "Tekään ette näköjään pidä Fusekaista ja hänen sotilaistaan" Axel jatkoi ja kiiruhti perään.

Onneksi Dreliger tajusi auttaa miestä mäessä antamalla tälle siteen. Vahvistettuaan minulle matkaavamme solan läpi hän lähti ripeästi kävelemään suden kanssa pohjoiseen. Minä jäin odottamaan haavojaan sitovaa miestä. Tämä esitteli itsensä Axeliksi ja sanoi tulleensa Kensekasta.
"Mielenkiintoista, minäkin tulen sieltä päin! Nimeni on Hato ja olen kotoisin Kenheiwan luostarista", kerroin Axelille.
'Tekään ette näköjään pidä Fusekaista ja hänen sotilaistaan', mies jatkoi, kun lähdimme kiiresti Dreligerin perään lemmikit mukanamme.
Olin hetken hiljaa, mutta sitten vastasin: "Emme niin. Kuka noista pitäisi, tuon iljettävän tyrannin joukoista?"

Kävelin ripein askelin eteen päin. Saavuttuani kylän laidalle pysähdyin hetkeksi odottamaan Hatoa ja miestä. Drewolf ei näyttänyt olevan erityisen mielissään uudesta matkakumppanistamme. Kun näin Haton ja miehen olevan tarpeeksi lähellä, lähdin kävelemään jälleen pohjoista päin.

"Käin itsekin luostarissa mutta vartija ei päästänyt sisään" Axel murisi. "jaa,en pidä Fusekaista enkä Tengasta" Axel jakoi vihaisena hampaitaan kirskutellen.

Kuljimme yhdessä pohjoiseen, kaikki kuusi. Dreliger ei vaikuttanut nauttivan tilanteesta, vaan käveli vaitonaisena edellä, minun ja Axelin seuratessa jäljessä. Minulla oli Kasai olkapäälläni, jotta se ei kävisi kissan kimppuun.
Axelin valittaessa äkäisenä, ettei luostarin vartija ollut päästänyt häntä sisään, purskahdin aidosti nauramaan. "Vai ei Magnus päästänyt sinua sisälle! Vanha kunnon Magnus! Älä välitä, se ukko on aina yhtä epäluuloinen muukalaisia kohtaan," naureskelin edelleen. Oli mukavaa kuulla jotain kotipuolesta.
Nauru lakkasi yhtä pian kuin se oli alkanutkin, kun Axel sanoi, ettei pitänyt kummastakaan hallitsijasta.
"Vai niin... Mitä vikaa Tengassa on? Luostarissa häntä on ainakin ylistetty oikeamieliseksi kuninkaaksi," ihmettelin ja katsoin kummissani Axeliin.

Kuulin miehen sanovan mielipiteensä hallitsijoista ja naurahdin: -No on meissä sentään jotakin yhteistä. Tämä saari tarvitsisi oikeamielisen hallitsijan jostakin maalaiskylästä. Jonkun hyvin nuoren. Tenga on liian vanha ja Fusekai julma. Jatkoin kävelyäni eteen päin ja katsoin Drewolfia vakavasti sanoen: -Fusekai surmasi Drewolfin muun lauman, ja jätti tämän kylmään pakkaseen oman onnensa nojaan. Muutamien esivalmisteluiden jälkeen, Fusekai kokee raskaita menetyksiä mies joukoissaan sekä henkilökohtaisissa asioissaan.

Niin, Axel mutisi. Fusekai on julma ja Tengan ansiosta minulla ei ole kotia eikä perhettä, Axel piti tauon ja pyyhki silmä kulmaansa. Molemmat saavat maksaa tästä ja pahasti..

Jatkoin kävelemistä vaiti; en viitsinyt sanoa miehille enää mitään. Kumpikaan ei siis hyväksynyt Tengaa. Vai vielä hallitsija maalaiskylästä. Pöh. Minun mielestäni kuninkuus kuului ainoastaan Tengan suvulle, niin kauan kuin se vielä oli hengissä. Mitä siitä että Tenga oli vanha, olihan hänellä kirkas mieli. Näin olin ainakin kuullut kerrottavan. Ja myöhemmin, kun Tenga ei enää pystyisi hoitamaan tehtäviään, hänen poikansa jatkaisi kuninkaana. Luostarissa oli kerrottu myös urheasta Shaishemarista.
Olimme kulkeneet painostavassa hiljaisuudessa jo jonkin aikaa, kun puhkesin taas puhumaan: "Olen kyllä samaa mieltä Fusekain suhteen. Mutta Tengan huoneelle vannon uskollisuutta ikuisesti. Vaikka uhkaisitte tappaa minut, se ei muutu. Ja Axel," jatkoin vilkaisten miestä, "Eivätkö kaikki hallitsijat tee virheitä? Otan osaa, mutta sodassa harvoin vältytään vahingoilta, ja se on kylmä totuus."

"Tengaa on turha yrittää puolustella", sanoin, "Hän ei ole sen parempi mies kuin Fusekaikaan. Ja mitä hänen poikaansa tulee, niin hän on huonoin mahdollinen seuraaja." Katsoin edessä päin siintävää vuoren juurta ja sanoin: "Puhukaa nyt sillä kiivetessä se voi olla vaikeata ja tuolla on hyvin kylmä, jos teillä ei ole jättiläis suden paksua turkista. Minulla on niitä vain yksi."

"Jaa, olen aika paljon samaa mieltä" Axel sanoi ja jatkoi "Olen itse aisiassa perustanut pienen kapina ryhmän jonka kanssa poltimmen Urukuhain suuret vilja varastot ja ennemmin tai myöhemmin hyökkäämme ison huolto kolonan kimppuun täällä itämetsässä". "Valitettavasti kun kiusaamme Fusekaita autamme Tengaa" Axel jatkoi "Pitää ehkä alkaa hyökkäilä Tengankin kimppuun niin ei tule kummallekkaan pahaa mieltä" axel naurahti ja ottikiinni kalliosta ja lähti kiipeämään.

Nyt minulla alkoi jo keittää. "Ja mitä vikaa Shaishemarissa on?!" kivahdin ärsyyntyneenä. Aloin jo katua lähteneeni näiden tyyppien matkaan. Olisi ollut parempi kulkea yksin kuin kuunnella noita maanpettureita. Siirryin suutuksissani kauemmaksi muista kiipeämään kalliota ylöspäin.

-Frî strëfol ïl grêferti, kuiskasin Drewolfille, joka lähti kiertämään vuorte länsipuolelta. Otin kiinni vuoren seinämästä ja lähdin kiipeämään ylös päin. -Maan petturuudesta kukaan ei voi epäillä ainakaan minua, sillä en ole edes täältä kotoisin, naurahdin, Fusekaille menen kyllä kostamaan Drewolfin perheen tappamisen, räjäyttämällä hänen armeijansa tukikohdan ilmaan. Heilautin itseni kielekkeeltä toiselle ja jatkoin kiipeämistä rivakkaan tahtiin.

Axel kuunteli kun mies uhosi Fusekaille ja jatkoi kiipeämistä. Axel katseli kun tyttö kiipesi kauempana ja näytti hieman vihaiselta. Axel kiipesi lähemmäksi."Anteeksi" Axel sanoi ja jatkoi "Minun ei ollut tarkoitus loukata sinua mutta sinun täytyy ymmärtää kuinka paljon surua Tenga on tuottanut minulle ja totta kai Tenga on parempi kun Fusekai" "Muuten", Axel jatkoi "Mikä on sinun nimesi ja voitko kertoa itsestäsi?.

Kun olin kiivennyt erilläni muista hetken aikaa (kuulematta mitä he puhuivat), huomasin Axelin pyrkivän kiipeämään lähemmäksi minua. Mies pyyteli anteeksi ja selitti sanomisiaan. En luonut katsekontaktia häneen, pidin katseeni tiukasti kallioissa. "Minäkin olen pahoillani," vastasin miehen puheisiin, vaikken ehkä täydestä sydämestä ollutkaan.
Seuraavaksi Axel alkoi kysellä minusta. Mietin hetken, mitä vastaisin. Kyllähän mies jo tiesi minun olevan Tengan kannattaja, joten akuuttia vaaraa ei ollut, vaikka kertoisinkin.
"Nimeni on Hato. Hato Erebor. Kasvoin Kenheiwan luostarissa ja olen matkalla Sodan lehtoon liittyäkseni kuningas Tengan armeijaan. Kasai tässä kulkee kanssani", sanoin ja nyökäytin päätäni selässäni roikkuvaa kettua kohti. "Tuo kissa, joka sinulla on mukanasi, mikä sen nimi on?"

Kuuntelin etäämmällä Miehen ja Haton juttuja. Pudistin päätäni ja aloin kiipeämään ylös rivakammin. Vähän aikaa kiivettyäni, saavuin pienen kielekkeen kohdalle, johon pysähdyin hetkeksi lepäämään. Katsoin suurta kotkaa, joka lensi edestäni. ~Omistaappa siivet, ajattelin. Vilkaisin sinistä taivasta ja korkealla siintävää aurinkoa. Otin leilin vyöltäni ja otin siitä kulauksen. Katsoin alempana kiipeävää porukkaa ja jatkoin rivakkaa kiipeämistäni.

Axel jatkoi kiipeämistä ja saapui kielekkeelle. Axel hengähti vähän mutta huomasi alhaalla solassa liikettä. Axel huomasi että sillä oli yksi hevosvaunu ja 4 Fuskain sotilasta. "Huolto saattue" Axel musisi ja viittasi kädellään miehelle ja Hatolle ja osoitti solaan. Axel nappasi jousipyssynsä ja tähtä sitä sotilasta joka ohjasi vankkureita. Osuma oli lähes täydellinen ja mies kaatui .Axel otti toisen ja viimeisen nuolensa ja tähtäsi etunmaista ja osui taas ja mies kaatui. Muut eivät vieläkään tienneet mistä hyökkäys tuli ja pälyilivät hieman hädissään ympärilleen...