Kohtaaminen Tuskarotkolla

Tyttö kysyi: "No... Oletko ollut kauankin seudulla?" Otin paistuneen lihanpalan pois tikusta ja vastasin: "Kuusi vuotta." Haukkasin lihanpalaa ja kuulin metsäkauriin kuolin parahduksen. ~Drewolf,~ Mietin ja jatkoin syömistäni.

Mies oli saanut ruokansa valmiiksi ja haukkasi siitä ison palasen, vastattuaan ensin: 'Kuusi vuotta.'
Kuusi vuotta? Miten joku voi elää niin kauan tällaisessa paikassa?, ihmettelin. En kuitenkaan kehdannut kysellä mieheltä enempää. Minunkin lihanpalani näytti jo kypsältä, ja otin sen pois liekeistä. Vilkaisin, miten mies söi omaansa kokonaista lihanpalaa pidellen. Miksei, käyhän se noinkin, ajattelin, mutta luostarissa opetetut käytöstavat veivät voiton. Leikkasin siis miekallani palasen pienempiin osiin, ennen kuin aloin syödä. Liha oli hieman sitkeää, mutta oikein hyvää. Mietin itsekseni, oliko mies metsästänyt sen itse.. vai kenties varastanut jostain?

Nielaisin viimeisen lihan palani ja katsoin aurinkoa, joka oli noussut jo aika korkealle. Metsästä alkoi kuulumaan ryskettä ja Drewolf juoksi hampaat veressä luokseni. Kun Drewolf istahti viereeni, käänsin katseeni tyttöä kohti ja kysyin: "Kenen puolella olet ja minne olet menossa?"

Aurinko tuntui nousevan jopa omituisen nopeasti tänään. Ehkä sillä oli kiire tuoda yöllä tapahtuneita kauheuksia päivänvaloon. Vaikka eipä tuo tainnut kovin paljon valaista tiheän puuston varjostamaa metsää...
Lopettelin ateriaani suden juostessa metsästä pensaiden ryskeessä. Dreliger tiedusteli uudelleen puoltani ja määränpäätäni. Pitäisikö minun jo vastata?
"Yritätkö tappaa minut, jos olenkin väärällä puolella?" naurahdin, ehkä hieman hermostuneisuutta äänessäni. "No ei, olen matkalla Sodan lehtoon ja aikomukseni on liittyä Tengan armeijaan niin pian kuin mahdollista. Kerro nyt sinäkin poliittisista näkemyksistäsi."

"En ole kenenkään puolella, tässä sisällissodassa", vastasin tytölle. Vedin miekkani huotrasta, ja otin taskustani pienen rievun, jolla aloin pyyhkimään örkkien, jo hieman kuivahtanutta verta, siitä pois. "Minulla ei ole myöskään mitään päämäärää. Liikun aina sinne, missä Fusekain ruoka- ja asevaunut kulkevat sekä sinne, missä kuulen jonkun pienen tai hieman suuremman kahakan syttyneen", lisäsin ja jatkoin, "Käyn myös usein Lumiylänköjen kylissä. Erityisesti käyn metsästämässä Roku Havin ympäriltä susia, pientä palkkiota vastaan, sekä käyn kerran vähintään joka toinen kuukausi Kabushki-tulivuorella." Puhuessani sain miekkani kiillotettua, joten työnsin sen takaisin huotraan ja heitin verisen rievun nuotioon, joka leimahti liekkeihin samantien. Nousin ylös ja kävelin lähimmän örkin ruumiin luokse. Vilkaisin Drewolfia, joka nousi ylös ja meni toisen ruumiin luokse, upottaen terävät hampaansa sen kurkkuun. Otin puukkoni tupesta ja viilsin örkkiä kaulavaltimoon ja sanoin: "Kerätään örkkien ruumiit kasaan ja poltetaan ne. Muista kumminkin varmuuden vuoksi katkaista kaulavaltimo, ennen kuin kosket niihin."

Mies oli kuulemma puolueeton, vaeltaja vain. Samassa hän nousi ylös ja alkoi viiltelemään örkkien kurkkuja varmuuden vuoksi ennen polttamista. Minäkin ryhdyin tähän työhön hänen neuvoaan noudattaen, kuitenkin olin koko ajan mietteissäni miehen vuoksi. Kun löyhkäävä örkkiroihu jo levitti myrkyllisen violettia savuaan, sain lopulta kysyttyä: "Eikö sinulla sitten ole kotia? Perhettä?"

Pysähdyin miettimään hetkeksi, tytön kysymystä, ja vastasin: "En muista perheestäni enkä kodistani mitään. Muistan ainoastaan taistelun laivalla valtavaa meressä elävää hirviötä vastaan. Se oli laivaa noin kaksi ja puoli kertaa isompi, ja laivamme oli sentään 51 metriä pitkä. Luin laivan koon lokikirjasta, jonka löysin arkusta, muiden laivan jäänteiden keskeltä rannalta."

Miehen vastaus pysäytti minut tyystin. Viimein sain takelleltua: "Ai... Anteeksi, ei ollut tarkoitus... tuoda mieleen ikäviä muistoja." Kävelin hieman kauemmaksi Kasain kanssa selvittääkseni päätäni palavien örkkien tuottamasta savusta sekä kuulemastani. Tuollaista kamaluutta ei tästä miehestä olisi näin ensi tapaamiselta uskonut.
Nojattuani hetken petäjää vasten palasin rannalle. Pystyin jo käyttäytymään miltei normaalisti.
"Tuota... Mitä seuraavaksi?" kysyin ihmetellen itsekin, miksi. Eihän minun olisi pakko seurata miestä, kun vaaraa ei enää ollut. Jostain syystä miehen kertoma tarina kuitenkin sai minut tuntemaan jonkinlaista uteliaisuutta häntä kohtaan.

"Jos aiot jatkaa matkaa kanssani, olen menossa kylään myymään muutamia tavaroita...", sanoin ja pidin pienen tauon miettiessäni oikeaa sanaa, "Liikekumppanilleni." Katsoin taivaalle kohonnutta violettia savupatsasta ja sanoin: "Parasta lähteä. Tuo savu näkyy kymmenien kilometrien päähän, ja houkuttelee luultavasti paljon uteliaita paikalle."

'Jos aiot jatkaa matkaa kanssani, olen menossa kylään myymään muutamia tavaroita... Liikekumppanilleni.' Dreliger tarkoitti varmaankin Sago Scriptiä. Se taisi olla lähimpänä olinpaikkaamme. Yritin muistella saaren karttakuvaa. Kylä oli varmaankin lännessä. Siis päinvastaisessa suunnassa kuninkaan leiristä, jonne olin menossa. Toisaalta, olin aina halunnut saada käsiini Sago Scriptin mahtavia taistelukääröjä...
"Itse asiassa," sanoin lähtöä tekevälle miehelle, "minullakin on asiaa kylään. Eiköhän ole sama kulkea yhtä matkaa."

Mietin hetken tytön ehdotusta, kunnes sanoin hieman ilkkuvalla äänensävyllä: "Sopiihan se, jos sinua ei tarvitse pelastaa montaa kertaa matkan aikana." Kävelin suuren satulalaukun luokse, ja asetin sen Drewolfin selkään. Otin maasta jousen sekä nuoliviinen, katsoin aurinkoa ja lähdin kävelemään kohti Sago Scriptiä, Drewolf vierelläni.

Puolittain kiusaannuin, puolittain huvituin miehen sanoista. Hänen laittaessaan tavaroitaan valmiiksi aloin väittää vastaan kuuluvalla äänellä: "Heeei, etkö nähnyt miten taistelin örkkien kanssa? Varmasti tapoin enemmän kuin sinä! Ja tuon suden tappamia ei sitten lasketa!" Lähdin seuraamaan miestä (joka tiesi mihin suuntaan mennä, toisin kuin minä), ja Kasai tepsutteli oikealla puolellani. Aurinko nousi koko ajan korkeammalle taivaalla, ja varjoisa metsä tuntui muutenkin vähän valoisammalta kuin yksin kulkiessa.

Kävelin reippain askelin metsän keskellä, Drewolf vierelläni ja tyttö hieman taempana. Olimme taivaltaneet jo noin viisi tuntia ja huomasin, kuinka se on verottanut kaikkien voimia huomattavasti. "Tarvitseeko pitää taukoa, ennen kuin saavumme Sago Scriptiin?", kysyin, "Sinne on vielä muutama tunti jäljellä." Katsoin taivaalla porottavaa aurinkoa hiki otsalla. Hyvä, että jätin haarniskan järvelle. Olisin tukehtunut siihen tässä paahteessa. Mietin.

Viitisen tuntia olin kävellyt miehen jäljessä kohti kylää. Oli suunnilleen keskipäivä, ja aurinko paahtoi armottomasti pilvettömällä taivaalla. Että osaakin olla hiostava ilma. Tuulisi edes vähän, harmittelin mielessäni. Mutta eihän Luojan asettamaa säätä saanut arvostella.
Kuulin Dreligerin ehdottavan pysähtymistä. Olin jo väsynyt tämän kuumuuden takia, ja vaikka luostarissa olikin harjoitettu kestävyyttä, en ollut tottunut pitkään vaeltamiseen. En kuitenkaan halunnut vaikuttaa miestä heikommalta, ja niinpä totesin: "Jatketaan vain. Ellei sinun tarvitse." Nostin kuitenkin Kasain pääni päälle. Pienikokoinen kettu väsyi taivaltamisesta vielä enemmän kuin muut.

Katsoin tyttöä ja ihmettelin, miksi hän halusi jatkaa, vaikka hänestä näki selvästi, kuinka uupunut hän oli. "No jatketaan sitten matkaa, niin olemma joskus iltapäivällä perillä, jotta pääsen hoitamaan asiani ajoissa." Lähdin jälleen kävelemään kohti kylää ja vilkaisin Drewolfia, joka katsoi minua ivallisen oloisesti. Sfêlstr, kuiskasin Drewolfille, ja käänsin katseeni eteen päin jatkaen kävelyäni.

Matka jatkui siis. Yritin olla välittämättä väsymyksestä, jonka aiheuttamat harhailevat ajatukset risteilivät päässäni kuin jättiläishämähäkin verkko. Kasai alkoi jo nuokahdella, ja siirsin sen käsivarsilleni nukkumaan ettei se putoaisi pääni päältä. Taivalsimme vielä tunteja, kunnes kylä alkoi jo häämöttää puiden takana...